Sisäinen kriisi nostaa päätään

Olen joutunut yllättävän paikkan eteen, sisäiseen kriisiin. Olen yrittäjäperheen lapsi, joka on kasvanut voimakkaan keskustalaisessa perheessä. Olen toki kokenut varhaislapsuudessa myös yksinhuoltajaduunarin lapsena olemisen ajan, ja isän puolen sukuni on uskonnollista. Olen aikuisena tullut itsekin uskoon, mutta en usko silti uskonnollisuuteen.

Nyt kun olen ollut vuosia yksinhuoltajana, kotiäitinä ja opiskelijana, olen alkanut kyseenalaistaa montaa oppimaani asiaa. Maailmankuva, joka minulle on opetettu, alkaakin murentua, ja osoittautuu paikkaansa pitämättömäksi. Oma henkilökohtainen vallankumoukseni on selkeästi alkamassa, ja minua pelottaa, mihin se minua viekään.

Huomaan kiinnostuvani yhä enenevässä määrin elämän arvoista, jotka ovat olleet itselleni vieraita, ainakin käytännön tasolla. Mieltäni askarruttaa downshifting, yhteisöllisyys, ihmisen kokoinen elämä, luomu- ja alkutuotannon suosiminen ja jopa sosialismi ja kommunalismi. Mieli tekisi kibbutsille, entä jos perustaisikin kommuunin? Asuisinko mieluummin mummonmökissä maalla, viljelisin itse perunani ja porkkanani? Lähtisinkö lähetys- tai kehitysaputyöhön kriisialueille? Ostanko tuotteet suoraan tilalta, enkä marketista? Voisinko elää ilman rahaa, vaikkapa vain kuukauden?

Suuria ja pieniä kysymyksiä. Sekaisin kaikki päässäni. Päätin siis perustaa blogin, jossa voin tutkia pääni sisältöä, ja kenties saada sen järjestykseen. Millaiseen? En vielä tiedä.